Oletko koskaan miettinyt, miten kaikki pääsevät esteettömästi tilaisuutenne? Ja miten esteettömyys varmistetaan? Ratkaisut eivät ole vaikeita, mutta niillä voi saada aikaan isoja muutoksia. Me Pripolissa olemme miettineet nämä asiat jo valmiiksi puolestanne.
Esteettömyys tarkoittaa käytännössä fyysisen maailman saavutettavuutta. Sitä, että pyörätuolilla kulkeva pääsee vaivattomasti sisälle ovesta ja wc-tiloihin. Sitä, että eri kerroksiin pääsee riittävän tilavalla hissillä. Sitä, että pääset liikkumaan turvallisesti kepin kanssa ilman, että se jää kiinni rappusten ritilöihin.
Esteettömyys mielletään usein vain ikäihmisten tai invalidien asiaksi. Se koskettaa kuitenkin meitä kaikkia: voit esimerkiksi reväyttää nivelsiteesi urheillessa, jonka jälkeen tarvitset hetkellisesti keppiä liikkumiseen.
Silloin alat varmasti toivoa, että esteettömyys on otettu huomioon siellä, missä liikut!
Esteettömyys on usein pieniä tekoja
Nykyiset määräykset velvoittavat, että uusissa julkisissa tiloissa esteettömyys pitää ottaa huomioon jo rakennusvaiheessa. Vanhoissa rakennuksissa esteettömyys on huomioitu vaihtelevasti.
Me paransimme Pripolissa esteettömyyttä Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) rakennustekniikan lehtori Mari Kujalan esteettömyyskartoituksen perusteella. Raportti antoi meille hyvin konkreettisia ehdotuksia.
Vaihdoimme muun muassa pääoven automaattioveksi, rakensimme sisäänkäynnille luiskan ja vaihdoimme tuulikaapin raskaan kumimaton toisenlaiseksi. Muutosten ansiosta liikuntaesteisten on helppo päästä itse sisälle rakennukseen.
Palaute oli muutosten jälkeen todella hyvää, ihmiset kokivat tapahtumiin tulon aiempaa helpommaksi, Kujala sanoo.
Esteettömään wc:hen lisättiin opaste, jossa tila on kerrottu myös pistekirjoituksella. Myös tilaa vievä lastenhoitopöytä vaihdettiin seinällä olevaan malliin. Wc:hen tuli myös hälytin.
Kujalan mielestä esteettömyys on Pripolissa hoidettu kaikin puolin hyvin.
Sosiaalitilojen lisäksi myös riittävät parkkitilat ja julkisen liikenteen yhteydet ovat osa esteettömyyttä. Ne ovat Pripolissa kaikki kunnossa.
Miksi esteettömyys on tärkeää?
Esteettömyys on asia, joka alkaa häiritä silloin, kun se ei ole kunnossa. Jos esimerkiksi olet tullut katsomaan kauan odottamaasi huippukonserttia ja aula on ruuhkainen, koska kulkuväylät ovat ahtaat, sinulle voi jäädä päällimmäisenä mieleen huono fiilis.
Esteettömyys lisää aina tapahtuman sujuvuutta ja viihtyisyyttä. Esteettömyys on osalla välttämätöntä ja osalle tarpeellista, mutta miellyttävää kaikille, Mari Kujala kiteyttää.
Haluatko kuulla lisää, miten pidämme huolen esteettömyydestä Pripolissa kaikissa tilaisuuksissa? Ota yhteyttä esittely@pripoli.fi!
Lisätietoa esteettömyydestä löydät täältä: https://www.invalidiliitto.fi/esteettomyys/esteettomyyskeskus-eske
Maistuvat tarjoilut kruunaavat tilaisuuden kuin tilaisuuden. Parhaimpia ruokia saatetaan muistella vielä pitkään. Onnistuneet tarjoilut vaativat suunnittelua, ja huomioon pitää ottaa paljon muutakin kuin osallistujien määrä ja tilaisuuden luonne. Ravintola Pripolin ammattilaisen vinkeillä on helppo tarttua urakkaan kiinni. Pripolin herkut loihditaan paikan päällä Ravintola Pripolissa, jossa ravintoloitsijana toimii pitkän linjan ravintolapalvelujen ekspertti FresCo Ravintolat Oy. Ravintola […]
Harju Elekter Oy on yksi johtavista sähkö- ja automaatiotekniikan rakentajista ja muuntamovalmistajista. Yrityksen katse on tiukasti tulevaisuuden teknologiassa. Heidän Ulvilan toimipisteensä tarvitsi paikan, jossa pystyisi järjestämään erilaisia esittelytilaisuuksia ja asiakastapahtumia. Pitkän pohdinnan jälkeen he päätyivät kokeilemaan Pripolia alkuvuodesta 2020, eikä päätös ole kaduttanut. Harju Elekter Oy ehti juuri pitämään ensimmäisen tilaisuutensa Pripolissa, kun pahamaineinen korona […]
Tehyn Satakunnan keskussairaalan ammattiosasto 250 (Tehyn ao 250) kokoontuu tasaisin väliajoin yhteen kokoustamaan ja tapaamaan kollegoja. Yhteiset kokoontumiset halutaan pitää kasvokkain korona-ajan videopuheluiden jälkeen ja samalla halutaan herkutella hyvällä ruoalla. Pripoli on osoittautunut parhaaksi paikaksi viettää yhteisiä hetkiä. Tehyn ao 250 on suuri yhdistys ja sen järjestämät tapahtumat vaativat melkoisesti järjestelyitä. Tilaisuuksia järjestävä ammattiosaston pääluottamusmies […]
Oletko koskaan miettinyt, miten kaikki pääsevät esteettömästi tilaisuutenne? Ja miten esteettömyys varmistetaan? Ratkaisut eivät ole vaikeita, mutta niillä voi saada aikaan isoja muutoksia. Me Pripolissa olemme miettineet nämä asiat jo valmiiksi puolestanne. Esteettömyys tarkoittaa käytännössä fyysisen maailman saavutettavuutta. Sitä, että pyörätuolilla kulkeva pääsee vaivattomasti sisälle ovesta ja wc-tiloihin. Sitä, että eri kerroksiin pääsee riittävän tilavalla […]
Hygieniaturvallisuus tarkoittaa Pripolissa säännöllistä puhtaanapitoa, oikeita menetelmiä ja hyvää ennakointia. Jos korona-ajasta on seurannut jotain hyvää, se on hygieniaturvallisuuden merkityksen korostuminen. Suomeksi sanottuna tilojen puhtaus ja satsaukset tilaisuuksien kokonaisvaltaiseen hygieniaan saavat sen arvostuksen, mitä niille kuuluukin. Pripolin tilojen siisteydestä vastaava Tuija Hanhiniemi on huomannut, että tapahtumien järjestäjät kiinnittävät tapahtumien hygieniaturvallisuuteen huomiota aiempaa enemmän. Ihan […]
Osallistujat antavat anteeksi rakeisen kuvan, mutta heikko äänenlaatu tappaa tilaisuuden kuin tilaisuuden. Korona-aika muutti tilaisuuksien luonteita pysyvästi. Tapahtumissa on entistä enemmän osallistujia sekä paikan päällä että verkon yli. Näistä hybriditilaisuuksista on tulossa kovaa vauhtia standardi. Hybriditilaisuudet vaativat teknisesti hivenen enemmän etukäteispohdintaa kuin tilaisuudet, joissa kaikki osallistujat ovat paikan päällä. Tilatekniikan lisäksi huomioon on otettava muun […]